Dublin

Kansainvälisiä kohtaamisia ja muistojen teatteria

Muistojen Talo osallistui 1.- 4.5.2019 Euroopan muistelutyöverkoston kansainväliseen konferenssiin ja partneritapaamiseen Dublinissa, Irlannissa. Muistojen Talo on ollut Euroopan muistelutyöverkoston partnerina vuodesta 2005. Partnerimaat olivat valinneet 2019 konferenssin teemaksi muistojen teatterin – ”The Theatre of Memory”- , joka onkin yksi Muistojen Talon luovan muistelutyön vahvuusalueista.

Kaksipäiväiseen konferenssiin osallistui uusina Euroopan maina Ruotsi ja Tanska muistojen teatterin innoittamana. Muistojen Talo ja Leonie Hohenthal-Antin on ollut Pohjoismaissa vaikuttamassa ja koulutusten myötä herättämässä kiinnostusta muistojen teatteriin.

Luova muistelutyö on tällä hetkellä levinnyt ympäri maailmaa. Euroopan maiden partnerien esitysten lisäksi oli myös Singaporesta, Kanadasta ja USA:sta asiantuntijaluentoja.

Muistojen Talon panos konferenssissa oli ohjata muistojen teatterin työpaja. Leonie Hohenthal-Antin aloitti työpajan kertomalla Muistojen Talon teatterin näytelmän prosessista ”Oi niitä aikoja – kakarana 1950-luvulla” ideasta esitykseen ja sen saamasta positiivisesta palautteesta yhdeksässä kotkalaisessa hoivakodissa. Prosessia havainnollistettiin pyykkinaruille ripustetuilla esityskuvilla.

Leonie Hohenthal-Antin ja Varpu Vistala rakensivat leluista, kuvista ja esineistä vanhan hyppynarun sisälle ympyrän muotoon lapsuuden muistomaailman. Työpajan osallistujat pääsivät draaman keinoin sukeltamaan omaan lapsuuteensa, johon heidät johdateltiin yhteisen ”Piiri pieni pyörii”-piirileikin” myötä. Pienryhmät työstivät ja esittivät monta hauskaa lapsuusmuistoihin pohjautuvaa kohtausta.

Konferenssiohjelma oli muutoinkin viimeisen päälle suunniteltu ja minuuttiaikataulutettu – tosin lepotaukoja olisi kaivattu. Myös illat täyttyivät monipuolisesta ohjelmasta: rivitanssia, irkkumusaa, ikimuistoisen ”Forget me not”- seniorikuoron esityksiä, museokäyntejä. Sokerina pohjalla oli Lord Mayor of Dublinin arvokas vastaanotto.

Muistojen teatteri laajenee myös Pohjoismaissa. Tukholmassa järjestetään 23.9.2019 ”Minnenas teater i Norden”-projektin loppuseminaari, jonka ohjelmaan sisältyy mm. Euroopan muistelutyöverkoston pääkoordinaattorin ja muistojen teatterin gurun Pam Schweitzerin ja Leonie Hohenthal-Antinin Dublinissa nauhoitetut videohaastattelut.

Oli ilo todeta konferenssin myötä, että Muistojen Talon monivuotinen luovan muistelun kehittämistyö on kantanut hedelmää ja kansainvälinen yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa.

Leonie Hohenthal-Antin ja Varpu Vistala

 

Muistojen Talo
Merikatu 3
48100 KOTKA


Puh. 050 593 2224
muistojentalo@kymp.net