Muistojen Talo talviasussa

…ja kuitenkin joulu tulee…

open

 Koronasta huolimatta, toiminta jatkuu mahdollisimman entisellään, tilanteen ja turvallisuuden huomioiden. Muistojen talon ryhmät kokoontuvat viikottain ja kahvila on avoinna 11 – 15.

toimintaa nykyisin

 Toisaalta ajateltuna Muistojen talon merkitys henkireikänä, edes tapaamiseen pariin, viikossa on näinä aikoina kasvanut. Ihmisten on helpompi olla maskin ja ”sosiaalisen etäisyyden” takana, kun edes pääsee kuulomatkan päähän kaltaisistaan.

 Joulu on tulla jolkottaa, kuten aina tässä kohtaa vuotta. Niinpä Muistojen talollakin käännetään jouluisempaa poskea esiin. Kuusi on tulossa, yhä useammin kahvin seuraksi löytyy myös torttua. Onhan näitä muitakin merkkejä, kuten perinteiset joulutempaukset.

 

 Jouluarpajaiset ovat nyt liki kuukauden pituinen tapahtuma talon muun toiminnan yhteydessä, johon voi osallistua pikkujouluihin saakka. Pikkujouluihin palaamme myöhemmin tällä kanavalla.
Palkintoina arpajaisissa löytyy teatteriliput kahdelle, lounas Keisarinsatamassa, niin ikää kahdelle, Herkkukori ja käsityökerhon pehmeitä paketteja. Arpa maksaa euron ja vitosella saa kuusi.

arpojenmyynti piste

 Myyjäisiä ei myöskään järjestetä perinteisesti. Muistojen Talolta voi käydä kuitenkin katsomassa sopivan pehmeää pakettia tai käsintehtyjä kortteja pukinkonttiin tällaisenkin, kuten allekirjoittanut, jolla ei niin puikot pysy käsissä…
Käsityökerhon varastoissa on avoimet ovet aina joulutaukoon asti. Ja hinnat ei päätä huimaa.

 Tässähän tätä tuli kerralla jo tarpeeksi. Palataan talon joulu valmisteluihin, pikkujouluihin ja vuodenvaihteen joulutaukoon pikapuolin.

 Käyppä sivuillamme taas…

Muistojen Talo
Merikatu 3
48100 KOTKA


Puh. 050 593 2224
muistojentalo@kymp.net